Terveisiä sairastuvalta...

Me lauman ihmiset siis, tai tarkemmin ihmispennut, sairastetaan täällä. Koirilla ja niiden pennuilla kaikki hyvin 😀

Pennut täyttivät keskiviikkona 2 viikkoa, ja silloin oli vuorossa kuvaukset, madotus ja pedikyyri. Isä oli aikaisemmin jo punninnut pennut, niin itse pääsin sitten suoraan hommiin. Harmi, kun näin talvella pimeän aikaan ei valo riitä kuvaamaan pentuja kunnolla. silmät ovat kuvissa jo alkaneet aukeamaan, ja varmaan nyt ovat jo ihan kunnolla auki. Seuraavan kerran pääsen valitettavasti vasta Tapanina pentuja lällyttelemään, jolloin ikää niillä alkaa olemaan jo melkein 4 viikkoa. Kauhea, kuinka aika menee nopeasti, kun on kiirettä.

Kynsien leikkuu sujui jo todella hyvin, joten kohta voidaan siirtyä harjoittelun seuraavalle asteelle. Nyt kynsien leikkuuseen on riittänyt ihan tavalliset ihmisten kynsisakset, mutta kohta voidaan siirtyä kynsileikkuriin, ja sen jälkeen normaaleihin koiran kynsisaksiin. Matolääke oli pentujen mielestä todella pahaa, mutta kiltisti kaikki ottivat oman satsinsa. Vaihtoehdot tosin olivat aika vähissä, kun Canex-tahnan pyyhkäisin kielelle.

Mutta jos emme näe ennemmin, niin rauhallista joulua teille kaikille!

Kuvissa pennut edelleen syntymäjärjestyksessä. Kuvat otettu keskiviikkona, eli tasan 2 viikon ikäisinä.

Sininen

Vihreä


Oranssi


Keltainen


Groenendael


Valkoinen


Harmaa



Kommentit

Suositut tekstit