Pennut 4 viikkoa

Tänään oli taas vuorossa pentujen lällyttelyä vanhempien luona. Isä ja äiti olivat jo aamulla punninneet ja madottaneet pennut, joten minulle jäi jäljelle vain pentujen kuvaus ja kynsien leikkaus. Pennut alkavat olemaan jo todella aktiivisia, leikkisiä ja kovasti purevia riiviöitä. Persoonallisuudet alkavat kehittyä ja luonne-erot näkyä selvemmin. Vielä en kuitenkaan halua lähteä arvailemaan, minkälaisia pennut tulevat olemaan aikuisina, mutta kehitystä on ihana seurata. Vaikka seuraankin projektia tällä kertaa takapenkiltä, niin silti nämä pennut tuntuvat aivan omilta. Jopa niin omilta, etten millään yhtä pentua raskisi kenellekään muulle antaa, mutta valitettavasti realiteetit nyt vaan tulee vastaan 💗😢

Tänään pennuilla oli kaikkien perusjuttujen lisäksi ekstrana lasten kanssa leikkiminen, ja ensimmäisen pennunkatsojan hurmaaminen. Pennuilla lakaa olemaan jo terävät naskalihampaat, jotka on ihana lukita sukanvarteen, tai villapaidan hihaan. Neniä sentään toistaiseksi vain nuoltiin, joten henkilövahingoilta vältyttiin. Lempo otti pennunkatsojan aivan rennosti vastaan, ei minkäänlaista rähjäämistä tai haukkumista, saatika pnentujen vartiointia. Lempo taisi olla sitä mieltä, että pari pentua voisi vaikka jo muuttaa omiin koteihinsa 😁 Lempo hoitaa pentunsa edelleen varsin mallikkaasti, mutta seitsemän tissellä roikkuvaa kakaraa vaatii oman veronsa.

Väsynyt äiti 😂















Ja tässä taas pentujen misseilykuvat. Ikää 4vk ja kuvat syntymäjärjestyksessä

Sininen uros


Vihreä uros


Oranssi narttu


Keltainen narttu


Groenendael narttu


Valkoinen narttu


Harmaa uros


Kommentit

Suositut tekstit